Erilaisen oppimisen ylistys

Istun lukuisten vuosikurssilaisteni tavoin isossa auditoriossa. Luento on käynnissä, aiheena mitä ilmeisimmin jotain markkinointiin liittyvää. Puhuja esittää asiansa todella selkeästi ja johdonmukaisesti antaen kattavan alustuksen aiheesta kaikille heille, jotka viitsivät kuunnella. Hän ei vähättele sisältöään tai itseään eikä pyri siihen että tilaisuus olisi mahdollisimman pian ohi, vaan joka sana on validia asiaa.

Hetken kuluttua olemme jo soveltamassa oppimaamme käytännössä. Keskustelemme keskenämme, keskustelemme paljon siitä mistä meidän tulisi keskustella, sovellamme, turhaudumme, yritämme, onnistumme ja epäonnistumme. Löydämme mahdollisesti syy-seuraus-suhteita ja koemme toisaalta epätoivoa ymmärtäessämme, että tekemämme räpellys on kaukana siitä ideaalista mitä sen tulisi olla. Emme kuitenkaan vähättele tekemistämme tai itseämme, vaan taistelemme kokouksemme kunnialla läpi.

”Oppimista voi tapahtua monella eri tavalla.” Mikä kulunut itsestäänselvyys lause onkaan, mutta silti niin ajankohtainen. Ihmiset ovat erilaisia, tilanteet ovat erilaisia, asiat ovat erilaisia, kaikki on erilaista ja siksi olisikin järjetöntä pakottaa kaikkia samanlaiseen muottiin. Miten
yksipuolinen ja tympeä olisikaan sellainen opiskelukokonaisuus, joka nojaa vain ja ainoastaan yhteen tiettyyn tapaan toimia!

Monipuolisuus on se juttu, mutta monipuolisuus yksin ei riitä, se tarvitsee taustalleen myös tasapuolisuutta ja ymmärrystä. Monipuolisessa opiskelukokonaisuudessa, millaiseksi nämäkin lipa-opinnot ovat profiloituneet, tehdään asioita monella eri tavalla. Kuinka yksinkertaista ja itsestään selvää! Vai onko? Monella eri tavalla, sisältäen sen tosiseikan, että osa tavoista sopii toisille paremmin ja osa huonommin. Sisältäen sen tosiseikan että osa tykkää kovasti toisesta tavasta ja osa toisesta. Sisältäen sen tosiseikan että opetusta toteuttava henkilöstö tiedostaa metodien itsessään olevan neutraaleja ja toimii sen mukaisesti.

Olen opintojeni aikana joutunut myös kuuntelemaan sellaisia ”luentoja”, joiden puhuja on kärsimätön, puhuu nopeasti, viljelee ”tehdään tämä nyt äkkiä alta pois” –tyyppisiä fraaseja ja pyrkii kaikin tavoin vähättelemään omaa toimintaansa. Ei ihme, ettei tietyn tyylin oppiminen maita, kun siitä on tehty yhteistä ”pakollista pahaa”, jota halveksitaan jo itsessään. Lipassa rikkautena on juuri se, että oppimisen kannalta pääsee pois omilta tottumusalueiltaan ja huomaamaan, kuinka oppimista tapahtuu useanlaisissa ympäristöissä. Oivalluksia saa niin monelta eri tasolta, että perässä ei meinaa itsekään pysyä. Ennakkoluulottomasti astun kaikkiin uusiin tilanteisiin, enkä viljele kieltä joka arvottaa tietynlaisia metodeja lähtökohtaisesti huonommiksi. Monipuolisuuden nimeen vannomisen ei tarvitsisi tarkoittaa pyrkimystä tuoda itsestäänselviksi sellaisia käsitteitä, jotka liittyvät tietyntyyppisten metodien absoluuttiseen huonommuuteen.

Vai mennäänkö sittenkin vetäisemään yhdet kuivakat kalvosulkeiset?

Maija Raasakka
IMCG-tiimi