Hoi uudet fuksit, tämä on teille!

Mikä ihmeen Prolipa? Osa teistäkin on varmasti ihmetellyt tuota omituista nimitystä sekä sen tarkoitusperää. Prolipan tarkoitusta on avattu enemmän täällä. Haluan kuitenkin tarttua siihen, mitä kaikkea Prolipa voikaan tarjota.

Opinnoissamme ei ole harvinaista se, että alussa kaikki tuntuu todella sekavalta ja on vaikeata muodostaa omaa näkemystä siitä, mitä tällä koulutuksella haetaan. Huoli pois, voin luvata, että suurin osa uuden opetussuunnitelman liikunnanohjaajaopiskelijoista on kokenut saman tunteen opintojensa alkupuolella. Lopulta sinnikkyys sekä tarmokkuus palkitaan. Matkan varrella asiat jäsentyvät ja osaat yhdistää ilmassa leijuvat tavoitteet konkreettisiin tarkoitusperiin.

Prolipa on yksi suuri mahdollisuuksien maailma. Kolmannen vuoden liikuntapalvelun valinneet opiskelijat aloittivat jälleen opintonsa tuttuun tapaan Evolla, metsän siimeksessä tulevaisuuttaan pohtien. Kaava toisti pitkälti edellisvuotta, joten käy lukaisemassa viime vuoden koordinaattorin Sonjan näkemyksiä Evosta. Evolta jäi kuitenkin käteen muutakin kuin omat suunnitelmat. Se todisti sen, että Prolipa todella on mahdollisuuksien maailma.

Liikuntapalvelut antaa jokaiselle mahdollisuuden toteuttaa itseään sekä omia mielenkiinnon kohteita. Vain taivas ja oma luovuus on rajana. Aina ei edes ne. Ryhmän sisäinen innostuneisuus sekä motivaatio tarttuu myös muihin jäseniin. On mahtavaa nähdä, kuinka jokainen jäsen on löytänyt omat intressinsä, jonka piirissä kehittyä ja verkostoitua.

Liikuntapalvelut luo uusia näkemyksiä liikunnan alalta. Ennen opintojen alkua allekirjoittaneella ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkia tilaisuuksia uusi koulu tulisi tarjoamaan. En osannut ajatella, että viimeisenä opintovuotena toimisin Prolipan koordinaattorina ja samaan aikaan järjestäisin kahta eri tapahtumaa oman kiinnostuksen ympärillä. Kaikella on kuitenkin tapan järjestyä, mikäli vain jaksat tehdä työtä ja jahdata unelmiasi.

Tarttukaa rohkeasti eteenne tuleviin haasteisiin ja pitäkää kiinni omista idoistanne. Ja muista, jos haluat yhdistää liikunnan sekä myynnin, on liikuntapalvelut juuri sinulle!

Viivi Ollila
ProLipa- koordinaattori