Projektin tarjoamat mahdollisuudet kontaktoinnin näkökulmasta

Kontaktointi on luonnollisesti tärkeä osa työelämää. Nykyaikaisessa työelämässä jo pelkästään hyvät suhteet avaavat monia eri ovia. Ryhmällemme oli selkeää jo heti projektin alussa, että hyvän menestyksen saavuttamiseksi on tärkeää saada hyvät yhteistyökumppanit mukaan.

Yhteistyökumppaneilta on tärkeää pyytää palautetta sekä omia ideoita projektiin liittyen. Tällä tavoin saadaan myös ”ulkopuolisen” näkemys, joka saattaa avata täysin uusia näkökulmia projektiin. On tärkeää myös, että yhteistyökumppaneiden kanssa on selkeät sävelet siitä kuka on projektissa vetovastuussa ja mitä yhteistyökumppaneilta toivotaan.

Meillä Kauniissa ja rohkeissa aloitettiin yhteistyökumppaneiden haaliminen jo heti projektin alussa. Olimme yhteydessä moneen eri yritykseen eri aloilta. Kävimme neuvotteluita sekä sovimme jopa tapaamisia yritysten kanssa. Osa tapaamisista tuotti tulosta ja osa ei. Kontaktoimme noin kymmentä eri yritystä, joista lopulliseen projektiin saatiin mukaan neljä.

Yksi yhteistyökumppani jätettiin loppumetreillä pois kokonaisuuteen tekemiemme muutosten myötä. Yhteistyökumppanit joita valikoitui, olivat vierumäen sisäisiä, sekä kansallisella tasolla suuria. Yhteistyökumppaneilta saimme konkreettisia ideoita, tarjouksia, sekä tuotenäytteitä.

Joidenkin yritysten kanssa loimme suhteen mistä saattaa olla myös tulevaisuudessa hyötyä. Myös niistä neuvotteluista joista ei poikinut tulosta oli varmasti meidän oppimisen kannalta suuri hyöty. Tällaiset neuvottelut kuuluvat tiiviisti työelämään ja on hyvä oppia saamaan myös kielteisiä vastauksia.

Myös motivaation kannalta ainakin itselleni kontaktointi antoi paljon. Kun pääsi neuvottelemaan sekä tekemään yhteistyötä suurten suomalaisten, sekä kansainvälisten yritysten kanssa tuli  tunne, että olisi tekemässä jotain tärkeää.

Arttu ja Ville
Kauniit ja Rohkeat