Skatepelago – elämysmatkalla Saariston Rengastiellä

Projektilähtöinen opetussuunnitelma ei syksyllä 2013 sanonut itselleni juuri mitään. Olin aloittanut juuri liikunnanohjaajaopinnot Vierumäellä ja olin täynnä intoa ja kysymyksiä. Aikaa kului, ja vähitellen homman juju alkoi hahmottua: projektit tehdään ihan oikeasti yhdessä työelämän kanssa ja voin itse vaikuttaa niin projekteihin kuin opintojeni sisältöön yleisestikin. Kuulostaa hyvältä, ja sitä se onkin.

skatepelago1Valitsin majoriksi eli pääaineekseni liikuntapalvelut, tutummin lipan, koska halusin tuottaa, organisoida ja toteuttaa jotakin liikuntapalveluihin, matkailuun ja tapahtumiin liittyvää. Mielessäni häilyi ajatus täydellisistä projekteista, joissa voisin yhdistää omaa harrastuneisuuttani, jopa intohimojani johonkin kouluprojektiin. Olen kölin alta vedetty skeittari, elän ja hengitän skeittauksen tahtiin. Viime vuosina olen kuitenkin myös innostunut yhä enenevissä määrin luontoliikunnasta ja kolme vuotta olen tehnyt yhteistyötä suomalaisen pyörävalmistajan, Pelago Bicyclesin kanssa liittyen skeittaukseen ja sponsorointiin. Kolmannella vuosikurssilla lipan ohjelma oli äärimmäisen opiskelijalähtöinen: saimme itse valita kaikki projektimme, kunhan ensin hyväksyttäisimme suunnitelmamme opettajilla. Useat meistä ilahtuivat uutisista, saisimme itse päättää mitä tekisimme, miten tekisimme ja missä tekisimme! Samalla vapaus tarkoitti myös vastuuta ja sitä, että omasta edistymisestä oli itse täysin vastuussa.

Päätin jo hyvissä ajoin, että pyrkisin jossakin projektissa yhdistämään itselleni tärkeitä asioita, kuten skeittausta ja elämysmatkailua, opintoihini liikuntapalvelujen saralla. Niimpä päädyin suunnittelemaan projektia, jossa veisin ryhmän skeittauksesta, retkeilystä ja pyöräilystä innostuneita ihmisiä Turun saaristoon ja tarkemmin Saariston Rengastielle toukokuussa 2016.

skatepelago2Projekti alkoi luonnollisesti projektisuunnitelmilla ja kaikella asiaan kuuluvalla byrokratialla, mutta pian pääsin myös käytännön toimiin eli rekrytoimaan osallistujia, hankkimaan yhteistyökumppaneita ja suunnittelemaan ohjelmaa, aikataulua ja reittiä matkalle. Sain projektiin, jota voisi hyvin kutsua myös pilottimatkaksi, viisi osallistujaa, kaikki skeittitaustan omaavia miehiä. Yksi osallistujista oli tehnyt aikaisemmin hommia Visit Finlandille, joten tätä aasinsiltaa hyväksikäyttäen otimme luonnollisesti yhteyttä tähän suomalaisuutta brändäävään tahoon yhteistyön merkeissä. Visit Finland innostui kovin ideasta ja lähti lähes siltä istumalta mukaan tukemaan matkaamme. Yhteistyön kuvio oli seuraava: me tuotamme yhteistyökumppaneille markkinointimateriaalia julkaisuihin niin verkossa kuin printtimediassakin ja yhteistyökumppanit mahdollistavat matkan lainaamalla pyörät niitä tarvitseville (Pelago) ja hoitamalla majoitukset ja laivamatkan takaisin Maarianhaminasta Helsinkiin (Visit Finland).

Matkaa dokumentoimaan lähtivät Justus Hirvi, Suomen johtava skeittivalokuvaaja sekä Hannes Repo, tuotantoyhtiö Bonzu Creativen videokuvaaja, miehet, joiden ammattitaito ja utelias elämänasenne sopivat reissun luonteeseen kuin se kuuluisa nappi silmään. Molemmat ovat aktiivisia skeittareita ja kokeneita sisällöntuottajia, joten olimme samalla sivulla projektin luonteesta jo ennen ensimmäisiä palavereita. Skeittareiksi lähti lisäkseni kolme: Tommi Björk, Wilson Mäkelä sekä Samuli Heino, kaikki tunnettuja, sponsoroituja rullalautailijoita.

Suunnittelin ja toteutin reissun, laadin projektiraportin, jossa tuotteistin pilottiprojektin pohjalta elämysmatkan ja mikä tärkeintä, sain mittaamattoman arvokasta kokemusta. Työelämän kanssa yhteistyössä tehdyt projektit paitsi avaavat ovia, myös antavat konkreettisen näköalan työelämään ja siihen, mitä siellä toimiakseen vaaditaan. Samalla taustalla on kuitenkin opettajien ja kanssaopiskelijoiden tukiverkosto, jonka puoleen voi kääntyä koska tahansa. Koen itse projektilähtöisen opiskelun antaneen minulle ehkä enemmän kuin mikään muu aikaisempi tapa opiskella. Vapaus inspiroi, vastuu kasvattaa.

Nikolai Alin, LOT 13-16

 

 

Kuvat: Justus Hirvi

 

Lue lisää Niken projektista:

http://lodownmagazine.com/features/not-another-skate-trip
http://www.visitfinland.com/article/skatepelago-biking-skating-archipelago-trail/
https://www.pelagobicycles.com/btw/skatepelago/