Muistan ensimmäisen vuosikurssin alkupuolella, noin kaksi vuotta sitten, miten ymmälläni olin uuden opinahjoni opetusmalleista. Ei liikuntaa? Ei ohjaamisen opettelua? Pelkkiä projekteja? Olin ehkä vähän hukassa, kuten moni muukin pieni fuksi. Ensimmäinen vuosi oli muutenkin yksi iso sekamelskainen myllerrys, sillä liikuntapalvelujen lisäksi samaan aikaan pyöri kaksi muutakin opintokokonaisuutta. Ja kuitenkin, ihan huomaamatta, oppi miten täällä opiskellaan.
Nyt tänä syksynä, kolmannen vuosikurssin opiskelijana ja liikuntapalveluiden eli Prolipan koordinaattorina, on ollut mielenkiintoista seurata uusien ykkösten työskentelyä Leijonankita -projektin parissa. He ovat innokkaita, lennokkaita, motivoituneita ja välillä niin hellyyttävän pihalla asioista. Tunnistan itseni heistä erittäin hyvin – juuri noin sen kuuluukin olla. Ja vaikka nyt eletään syyslomaa ja opiskelut ovat pyörineet heidän osaltaan vasta muutaman kuukauden, ovat kaikki Leijonankitatiimit kehittyneet huimasti työskentelyssään. Siksi koenkin olevani etuoikeutetussa asemassa, kun pääsen seuraamaan jokaista ryhmää tasapuolisesti.
Tässä vaiheessa on tärkeää korostaa sitä, että liikuntapalveluiden opintokokonaisuuden puolella oppiminen on täysin itsestä kiinni. Oli kyse sitten tapahtumasta, tuotteesta, yrityksestä tai jostain muusta Prolipan laajaan kirjoon kuuluvasta osa-alueesta, vastuuta on otettava. Opiskelija saa itse päättää, kuinka paljon ja miten kehittyy, sillä työskentely on niin itsenäistä. Tämän koulutaipaleen voi todellakin käydä läpi oppimatta juuri mitään, mutta se ei ole pois keneltäkään muulta, kuin opiskelijalta itseltään. Ammattinimike ja todistus eivät nimittäin takaa työpaikkaa, vaan se, mitä teet ennen tuon lapun saamista.
Näiden vuosien aikana on mahdollista tehdä melkeinpä mitä vain ja tähdätä täysillä siihen suuntaan, mikä kiinnostaa. Parhaassa tapauksessa voi työllistyä unelma-ammattiinsa jo ennen valmistumista. Sen eteen pitää kuitenkin paiskia hommia: antaa positiivinen vaikutelma itsestään, luoda hyvät verkostot ja kehittyä jatkuvasti. Pitää osata antaa palautetta ja ottaa sitä vastaan, hallita itsensäjohtaminen, kantaa vastuuta. Kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikkei se välillä siltä tuntuisikaan. Aivan kaikki.
Parasta Prolipassa on se, että työskentely on avointa eikä kukaan ole täydellinen. Me kaikki kehitymme joka päivä opettajista lähtien, eikä siinä ole mitään pahaa, jos joskus mokaa. Silloinhan oppii parhaiten ja itseluottamus kasvaa, kun uskaltaa myöntää virheensä muiden edessä. Se on ehkä tärkein asia, jonka itse olen opiskelujeni aikana oppinut. Luottavaisin mielin jäänkin seuraamaan Leijonankitaprojektin etenemistä ja sitä, millaisia persoonia ykkösten keskuudesta nousee esiin. Hiomattomia timantteja, sanoi eräs prolipalainen ryhmäänsä kuvaillessaan.
Sonja Salonen
Prolipa -koordinaattori