Tulevaisuuden urheilua Esportsin parissa

Pimeä huone täynnä näyttöjen valoja ja näppäimistön näpyttämisen ääniä. Keskittyneet ilmeet risteilevät erilaisissa virtuaalitodellisuuksissa ja ajoittain jostakin kuuluu onnistumisesta johtuva hihkaisu. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni amatööri e-urheiluun eli elektroniseen urheiluun, …

Järjestä vähintään kaksi tapahtumaa

”Tervehdys Lahesta eli kaikkein kovimpien festareiden kaupungista! Nimeni on Riku Laine ja olen jo ”yliajalla” kulkeva 4. vuoden opiskelija. Suuntauduin kahden ensimmäisen lukuvuoden aikana liikuntapalveluihin ja tapahtumien järjestämiseen. Seuraavalla tekstillä …

Kesän kohokohta: Urban Street Festival

Kukaan meistä ei olisi uskonut vielä vuosi sitten pääsevänsä opintojen puitteissa suunnittelemaan elokuiselle Kampin Narinkkatorille liikuntatapahtumaa. Kuullessamme projektista emme voineet kuvitella täysin uudenlaista tapahtumaa Helsingin keskustaan, jota voisimme Haaga-Helian opiskelijoina …

Laajasalon Vappurieha

Yhteisöllisyys, kevät ja jalkapallo. Allekirjoittaneella nämä sanat tuovat mieleen yhden asian; Laajasalon Vappuriehan. Ensimmäistä kertaa järjestettävä kyläjuhla kokosi vappuaattona Laajasalon Hertta Areenalle paikalliset ihmiset ja yrittäjät nauttimaan autenttisesta jalkapallojuhlasta. Toimin …

Pudota kg kuukaudessa

Idea Liikuntapalvelut opintojakson kehittämistyöksi lähti yhteistyökumppanini JM Syke Oy:n onnistuneesta Facebook haasteesta. Painonpudotus ja ravintoasiat ovat kaikkien huulilla heti joulunpyhien ja uuden vuoden lupausten koittaessa. Niinpä JM Syke ajoitti oman …

Seikkailukasvatuspäivät 2016

Seikkailukasvatuspäivät 2016 – siinä nimi, jonka olen saanut viimeisen vuoden aikana kirjoittaa tuhansia kertoja eri asiakirjoihin, mainoksiin ja tiedotteisiin. Nimen taustalla on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kerää kokoon seikkailukasvatuksesta kiinnostuneet …