Adventure Race 2016

img_0717

Adventure Race 2016 oli kokonaisuudessaan haastava, nopeatempoinen projekti. Toimivan työryhmän ansiosta tapahtumaa saatiin kasvatettua. Lisäksi tapahtuma lyötiin kasaan vajaassa kolmessa kuukaudessa. Kilpailun organisointia johti projektipäälikkö Viivi Ollila. Työryhmässä oli yhteensä 11 aktiivista jäsentä, jotka työskentelivät vastuuryhmittäin. Vastuuryhmät jaettiin seuraavasti: markkinointi- ja viestintä, logistiikka, turvallisuus sekä rata ja rastit.

Työryhmän toimiva dynamiikka oli projektin suuri valttikortti. Yhteisissä kokouksissa vallitsi toimiva, huumorilla höystetty ilmapiiri – asiat tulivat ajoissa hoidettua mutta rentoa tekemisen meininkiä ei kuitenkaan hukattu projektin edetessä.

img_0645

Kisapäivän koittaessa projektiryhmä ei kohdannut turhaa stressiä: valmistelut olivat edenneet suunnitellusti ja mukaan toimintaan saatiin mahtavia vapaaehtoisia. Heidän ansiostaan pystyimme tarjoamaan elämyksellisen kilpailun sekä kasvattamaan sen osallistujamäärää. Myös näkyvyyttä kasvatettiin upeiden yhteistyökumppaneiden ansiosta. 
Suurin kiitos kuitenkin kuuluu mahtaville, uhkarohkeille sekä seikkailuhenkisille kilpailijoillemme. Heidän inspiroiva asenteensa tarttui myös työntekijöihin ja tsemppasi koko henkilökuntaa pysymään energisinä aamun sarastukseen saakka. muokattu-kuva

Kilpailuun osallistujat sekä työryhmä olivat varustautuneet 12 tunnin koitokseen. Salattujen rastisisältöjen takia kilpailu oli itsessään mysteeri. Ainoat vihjeet rasteista oli, että niiden suorittaminen vaati niin älykkyyttä ja fyysisyyttä, kuin toimivaa ryhmädynamiikkaa. Tuo 12 tunnin elämys päättyi lopulta yöpalaan ja palkintojen jakoon. Kisan jälkeen kilpailijat olivat uupuneita, mutta samalla tyytyväisiä sekä itsensä ylittäneitä.  Tapahtuman aikainen ilmapiiri oli lämminhenkinen ja yleisilme kilpailijoilla erittäin positiivinen. Erityisesti mieluisien palkintojen saaminen sekä tankkaaminen kisan jälkeen saivat helpotuksen hymyn kilpailijoiden huulille.

Seikkailukilpailun erilaisuus ja elämyksellisyys sai ylistystä kilpailijoilta:
“Kiitos vielä elämyksestä – oli hienoa ja järjestelyt toimi – monella seikkailukisalla olisi syytä ottaa mallia teidän rastitehtävistä, kiitokset!” – Team Kilpakonnat

Kilpailun GPS-seuranta:

Kilpasarja

Harrastesarja

ADVENTURE RACE 2016 TULOKSET

Kilpasarja:

Joukkue / Tuloaika/ Kilometrit/ Käytyjen rastien määrä

  1. Eturauhaset 03.38/ 55,06 km/ 14
  2. Yökiitäjät 03.39/ 56,53 km/ 14
  3. Fantastic 4 03.50/ 44,53 km/ 11

Mörököllit 03.44/ 52,65 km (Vain 3 maaliin)/ 11

Alavuden Hurjat 03.56/ 48 km (Vain 3 maaliin)/ 11

Oman elämänsä sankarit 03.40/ 35,92 km/ 10

Brothers from another mothers 03.44/  43,15 km/  9

Vässykät 02.43/ 48,63 km/ 9

Kutomo Fysioterapia ja Liikuntakeskus 01.39/ 34,45 km/ 9

Hämärät seikkailijat 02.44/ 33,0 km/ 9

Vieru Athenet 02.51/ 31,26 km/ 7

Harrastesarja:

  1. Kilpakonnat 03.12/ 39,44 km/ 12
  2. Munkkirosvot 03.13/ 39,38 km/ 12
  3. Jurmalan vangit 03.16/ 40,80 km/ 12

Stadin friidut 03.43/ 40,28 km/ 12

Kynäniskat 03.54/ 39,07 km/ 12

Viinikerho 03.44 /30,73 km/ 10

Kartta kädes- Kompassi hukassa 03.44 /40,60 km/ 10

Ei olis pitäny lähtee crocseis 03.44/ 35,90 km/ 9

Eiookaikkimuumitlaaksossa     02.26/ 32,97 km/  8

Team Hätäsavu 02.25/ 27,31 km/ 7

Team Rakokivi 02.44/ 26,93 km/ 7

Taikanapa 02.51/ 26,90 km/ 7

Bessut 03.30/ 24,35 km/ 7