Joka toinen vuosi Vierumäellä kokoontuu kansainvälinen liikunnanopettajille suunnattu aktiivinen PE-seminaari. Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma toimii foorumina, jossa jaetaan tietoa kollegoiden kesken sekä opitaan uutta. Seminaari järjestetään vuoronperään Suomessa Vierumäellä sekä Malsissa Italiassa. Vuonna 2018 tapahtumaa järjestämässä oli myös Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunnan- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija Teemu Aimia.
-Seminaarin ajankohta on aina heinä-elokuun taitteen tienoilla, jotta tietoa voidaan käyttää hyväksi tuoreeltaan uutena lukuvuonna. Tapahtuman luonne on koulutuksellinen, mutta hyvin paljon myös yhteisöllinen, sillä ihmiset tulevat tapaamaan tuttaviaan ja viettämään yhdessä tietynlaista aktiivilomaa, Teemu pohtii.
Teemu kiinnostui opintojensa puolesta PE-Seminaarista muun muassa sen kansainvälisyyden takia.
-Olin hakeutunut viimeisen vuoden opintojeni puolesta Lipa Majorin opintoihin ja koululla oli tarjota valmiita kokonaisuuksia, joihin voi hakeutua. Minua kiinnosti erityisesti projektin kansainvälisyys ja toimiminen liikunnanopettajien kanssa, Teemu kuvailee.
Teemu toimi PE-Seminaarin toimintakoordinaattorina, jonka puitteissa hänet lähetettiin nopealla aikataululla kohti Italiaa ja vuoden 2017 seminaaria.
-Matka toimi minulle niin sanotusti opintomatkana ja samalla toimin Vierumäen edustajana ja tiedonvälittäjänä tulevan vuoden 2018 seminaarista, Teemu kertoo.
Italiasta palattuaan Teemu aloitti työskentelyn PE-Seminaarin työryhmän kanssa, johon kuuluivat Jaakko Lattu, Emilia Jahkola (nyk. Rantanen) ja Hannele Kaperi. Työryhmän kanssa he tutkivat edellisiä seminaareja Vierumäellä sekä Italiassa.
-Minun tehtäviksi muodostui seminaarin markkinoinnin toimenpiteet, vapaaehtoisten rekrytointi ja johtaminen sekä paljon yksittäisiä vastuualueita itse seminaarin aikana. Pienen työryhmän vuoksi tehtäviä oli paljon, mutta toisaalta se oli rikkaus, koska olin vaikuttamassa käytännössä jokaisessa päätöksessä ja valinnassa seminaarin suhteen, Teemu myöntää.
Kokonaisuudessaan Vierumäellä järjestetty seminaari oli onnistunut.
-Seminaari oli menestys. Asiakkaat viihtyivät ja saimme paljon kiitosta niin tapahtuman aikana kuin sen jälkeenkin. Kokonaisarvosana taisi olla 4,6/5, joten voimme olla erittäin tyytyväisiä, Teemu iloitsee.
PE-Seminaari sisälsi viiden päivän ajan toiminnallisia workshopeja aamusta iltapäivään saakka. Illat olivat yhteistä seurustelua ja vapaa-ajan viettoa.
-Workshopit itsessään tarjoavat paljon uutta ja jännittävää, mutta iltaohjelmat ovat aivan yhtä merkittävässä asemassa, koska osallistujat ovat saapuneet viihtymään ja nauttimaan aktiivilomasta, Teemu kuvaili.
Vierumäen PE-Seminaariin 2018 saapui osallistujia yli 20 maasta. Pääosa osallistujista saapui Suomeen Euroopasta.
-Eri kulttuurit ja niiden toimintatapojen yhdistäminen liikunnan maailmassa on tärkeää kehittymisen kannalta, Teemu pohtii.
Projekti oli Teemulle opettavainen, sillä hän oppi paljon käytännön asioita tapahtuman järjestämisestä ja siitä kuinka paljon asiakas näkee tapahtuman aikana sen organisoinnista.
-Se mikä näkyy asiakkaalle, on tärkeää. Vaikka taustalla muhisi ongelmia tai mitä tahansa, niin se ei saa näkyä ulospäin, Teemu painottaa.
PE-Seminaarin järjestämisessä mukana ollessa Teemu oppi paljon myös itsestään.
-Itsensä johtamisesta ja omien voimavarojen tunnistamisesta. Tämä ei ollut varsinainen tavoite, mutta sen merkitys nousi esille mitä lähemmäksi tapahtuma tuli. Itsestään on pidettävä huolta, jotta voi palvella toisia, Teemu pohtii.
Teemu kertoo, että oli hienoa päästä kokemaan tapahtumaa ensin osallistujana ja sitten järjestäjänä. Näin kokonaisuuteen sai uutta perspektiiviä ja osasi katsoa asioita myös erilaisessa valossa.
-Opin myös, että yhteisöllisyys ja yhteistyö on valttia. Yksin voi saada aikaan hienoja asioita, mutta yhdessä vielä parempia, Teemu muistuttaa.
PE-Seminaarin tärkein sanoma oli Teemun mielestä kansainvälisissä kohtaamisissa.
-Vaikka ei välttämättä olisikaan yhteistä kieltä, niin kaikki ymmärtävät liikunnan- ja kehonkieltä, Teemu painottaa.
Tapahtuma oli opettavainen sekä haastava.
-Tapahtuma oli minulle uusi maailma, ja se oli ajoittain haastavaa, mutta tykkään haasteista. Haasteellista oli välillä suoriutua markkinoinnista ja sen toimenpiteistä, koska se oli minulle myös suhteellisen uutta. Tässä korostuu yhteistyön ja kommunikaation merkitys, sillä ilman toimivaa viestintää toiminnot eivät etene tehokkaasti, joka voi myös turhauttaa aika ajoin, Teemu kertoo.
Projekti kesti kaiken kaikkiaan puolitoista vuotta.
-Projekti otti paljon, mutta antoi enemmän ja lähtisin uudestaan, jos nyt kysyttäisiin. Joitakin asioita tekisin toisin, mutta olen todella tyytyväinen. Ainoa miinus oli se, että työn vastaanottaminen merkitsi samalla myös valmistumisen siirtymistä, mutta onneksi sekin ongelma ollaan nyt selätetty, Teemu painotti.
Ikimuistoisimpana hetkenä Teemulle jäi viime vuoden seminaarin viimeinen ilta.
-Omakohtaisesti muistan kuinka hyvä fiilis minulla oli seminaarin viimeisenä iltana. Silloin oli viimeiset iltajuhlat ja livebändi soitti menevää cover-musiikkia, totta kai suomeksi. Kaikki tanssivat ja pomppivat innosta soikeana, vaikka eivät varmasti tienneet mitään sanoja tai biisejä, Teemu kuvaili.
Verkostoituminen, erilaisiin kulttuureihin tutustuminen sekä liikunnan ilosanoman jakaminen nousivat PE-Seminaarin suurimmiksi anniksi. Ne ovat myös tärkeimpiä syitä, miksi monet haluavat vuosi vuoden jälkeen osallistua tapahtumaan uudelleen.
Roosa Sallinen
Prolipan viestintäkoordinaattori
proosallinen96@gmail.com
Kuva Teemu Aimian arkistoista