#munvuosi

Liikuntapalveluiden suuntaavissa opinnoissa puolet (20 op) opintopisteistä tulee Leijonankita -johtamisprojektista ja puolet yhdestä tai useammasta #munvuosi -oppimisprojektista. Oppimisprojektin aikana opiskelija kehittää osaamistaan liikuntapalveluiden, liikuntatapahtumien ja/tai liikuntamatkailun kehittämisen, tuotteistamisen ja arvioinnin …

Kilpaurheilun ja opiskelun yhdistäminen

Kilpaurheilu ja korkeakouluopiskelu kuulostavat haastavalta yhdistelmältä. Toki omia haasteita se tuokin, mutta kaikki on toteutettavissa. Opiskelu korkeakoulussa vaatii paljon itsensä johtamista ja ajankäytönhallintaa. Se kehittyy oikeastaan jopa huomaamattakin koko ajan …

PE- Seminaari 2018, Vierumäki

Kolmas ja (viimeinen) vuosi Vierumäellä on erikoistumisen vaihetta. Jokaisen tulee valita oma opintosuuntauksensa, jonka kokee itselleen parhaaksi ja mieleiseksi. Tämän valinnan kautta voi saavuttaa sellaisia kokemuksia ja tietotaitoja, jotka vievät …

Mitä opin Lahden MM-kisojen kisakylässä

Helmikuussa Vierumäelle saapui 1400 hiihtovierasta 61 eri maasta. Lahden MM-kisojen ajaksi urheiluopisto muuttui urheilijoiden kisakyläksi, joka majoitti lähes kaikki kisoihin osallistuvat hiihtäjät ja heidän huoltojoukkonsa. Kisakylä keräsi kehuja ja kiitosta niin …